Joskus kun miettii mennyttä elämää sitä tulee samalla ajatelleeksi että kuinka tyhmä ja naivi sitä on ollut.
Joskus muinoin teininä minä olen sekoillut kaikenlaista
yksi asia on se että olen 13 vuotiaana seurustellu ja samalla siinä menettäny neitsyyteni, mies oli silloin 27 joten se oli ei edes periaatteessa vaan tosiasiassa alaikäisen seksuaalisesti hyväksikäyttö.
No tämä juttu loppu siihen ku herra oli saanu ja katos kokonaan kuvioista ilmoittamatta yhtään mitään. Kaverit vain sano et unohda se, tässäpä päästään ensimmäiseen kysymykseen: Miten voi unohtaa ensimmäisensä? minulla se ei oo vielä tänä päivänäkään onnistunut.
Toisekseen taisi se olla myös kapinaa alkoholisti äitiänikin kohtaan (vaikkakin tunnustin tapahtuman vasta 18 vuotiaana hänelle) samalla iällä alkoi tämä alkoholi tulla minunkin elämään vaikka se vain olikin satunnaista silloin kun aina ei sitä juomista saanu ku oli pieni paikkakunta. kysymys nro 2. Miksi nuoret sekaantuu alkoholiin? onko se vain kokeilun halua, vai johtaako siihen se että kun kaveritkin ottaa vai tuleeko se vain siitä että kotona on huono olla ja pitää jollakin tavalla päästä eroon pahasta olosta?
Tästä pääsemme hyppäämään aiheeseen itsetuhoisuus.
Nuorilla on niin paha olla että he keksivät kaikenlaista viiltely, lääkkeiden syönti yms. asioita joilla satuttaa itseään. Itse aloitin viiltelyn 17 vuotiaana koska oli niin paha olla vaikka elämä olikin hyvin, tosin siihen vaikutti todella paljon että olin elänyt alkoholisoituneen äitini kanssa sen 14 vuotta, josta vähintäänkin tuli traumoja. Milloin oli hirveä kööri ryyppäämässä kämpillä ja itse yritin olla mahdollisemman pieni ja huomaamaton, koska myös äidin ryyppy porukoissa oli henkilöitä jotka tykkäsi lähennellä. Onneksi kuitenkin viimeisen peruskoulu vuoden sain asua isäni kanssa. Masennus minulle diagnosoitiin ensimmäisen kerran kun täytin 16 vaikka oireita on ollut jo paljon aikasemmin mutta tuolloin isä minut pakotti menemään lääkärille koska olin kokoajan väsynyt ja alakuloinen. Ja mitäs sieltä lääkäristä sai no vain sen diagnoosin ja lääkkeet kouraan jotka ei edes loppu peleissä toiminut vaan aiheutti entistä enemmän pahaa oloa ja itsetuhoisia ajatuksia. Mitään terapiaa en saanut jotta olisi jollekkin voinut luottamuksellisesti kertoa pahasta olosta.
Viiltelyssä käytin aluksi vain harppia mutta lopetin sen jonkun ajan päästä. noin 4 vuotta sitten kuoli minulta 4 kaveria yhden viikonlopun aikana. Ei samaan aikaan vaan tasaisesti koko viikonlopulle kuolemat jakautui. Se vei minut syvemmälle masennukseen ja viiltely alkoi uudestaan, kuvioihin oli tullut uusia teräaseita. Milloin veitsi ja milloin muovilusikan pala tai viivotin. Tästä kyllä sain kriisi ja keskustelu apua. Kävin nuoriso psykiatrin juttusilla kerran viikossa, mutta lääkitystä en saanut vaikka masennuspisteet riitti vaikeaan masennukseen?
No selvisin siitä. Kuitenkin tuo syksy jolloin kaverit kuoli kummittelee vieläkin takaraivossa vaikkakin vasta nykyään olen oppinut puhumaan asiasta. mutta puolitoista vuotta takaperin jouduinkin sitten masennukseni takia Psykiatriselle osastolle, mutta siitä ja miten tähän asti olen pärjännyt niin kerron enemmän sitte myöhemmin sillä muuten tulee hirveä romaani tästäkin ja kukaan jaksa lukea mun höpötyksiä sitten. (jos lukee nyttenkään)
Fisio feat. Katya - siivet
